Kuinka monta sovitusta?

Mietitäänpä taas hiukan Jeesuksen sovitustyötä. Tiedän, tiedän... Ajatukseni kiertävät yhden ja saman teeman ympärillä. Mutta ei kai evankelistaa voi soimata siitä, ettei hän siirry muihin asioihin?

Oletko huomannut, että sovituksesta opetetaan kahdella tavalla:

1. Jeesus kuoli puolestamme Golgatan ristillä ja sovitti syntimme täydellisesti, yhdellä ainoalla uhrilla.

2. ‎Jeesus sovitti syntimme ristillä, ja Jumala antaa ne meille anteeksi, jos tunnustamme ne ja teemme niistä parannuksen.

Nämä kaksi määritelmää muistuttavat toisiaan. Mutta onko niissä kyse samasta asiasta? Erot tulevat näkyviin, jos pysähdymme pohtimaan seuraavia kysymyksiä:

- Milloin syntien anteeksi antaminen tapahtuu?

- ‎Kuinka monta kertaa synnit annetaan anteeksi?

- ‎Onko anteeksiantamus lahja vai riippuuko se meidän teoistamme?

Väittämien suurin ero on siinä, ymmärretäänkö syntien sovitus eli anteeksiantamus historiallisesti vai epähistoriallisesti. Apostoli Paavali opetti ykkösvaihtoehdon mukaisesti historiallista sovitusta. Siksi hän kirjoittaakin Jeesuksen sovitustyöstä johdonmukaisesti kreikan kielen aoristi-aikamuodossa, joka kuvaa menneisyyden tapahtumaa jo päättyneenä. "Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin." (Kol 2:13-14)

Tuo kakkosvaihtoehto on luonnollisen ihmismielen mukainen ja perustuu vääristyneeseen, epähistorialliseen käsitykseen sovituksesta. Sen mukaan Jeesus kyllä sovitti kaikki synnit Golgatalla, mutta se ei suinkaan merkinnyt sitä, että synnit olisi jo annettu anteeksi. Jeesuksen uhri vain teki mahdolliseksi sen, että Jumala voi nyt antaa ihmiselle synnit anteeksi yksi kerrallaan - jos siis ihminen osoittaa ansaitsevansa sen. Anteeksiantamus on tämän opin mukaan viime kädessä kiinni ihmisen omista teoista. Ajatushan ei sinänsä ole uusi, sillä tällaista muutettua "evankeliumia" yritettiin opettaa ainakin Galatian kristityille jo ensimmäisellä vuosisadalla.

Epähistoriallinen sovituskäsitys löi itsensä varsinaisesti läpi 400-luvulla, ja ennen pitkää siitä tuli niin katolisen, luterilaisen kuin reformoidunkin teologian kulmakivi. Erikoisinta asiassa on se, ettei yksikään teologi silloin eikä myöskään sen jälkeen näyttänyt tajuavan muutoksen merkitystä. Kukaan ei nähtävästi tullut huomanneeksi, ettei Jeesus tämän uuden tulkinnan mukaan ollutkaan sovittanut syntejä ristillä, ei sanan varsinaisessa merkityksessä. Voidaankin sanoa, niin räikeältä kuin se kuulostaakin, että aito evankeliumin sanoma tuli näin riistetyksi pois lähes koko läntiseltä kristikunnalta.

Asian tunnistamisen tekee meillekin vaikeaksi se, että käytännössä kaikki lukemamme tai kuulemamme kristillinen kirjallisuus ja musiikki on kirjoitettu tuon 400-luvun jälkeen. Epähistoriallinen tulkinta sovituksesta hapattaakin suurta osaa kaikesta siitä, mitä meille on aina opetettu. Tämän perusteella voisi tietysti kuvitella, että kristityt ymmärtäisivät asiat paremmin niissä piireissä, joissa on kaikkein vähiten kiinnostusta klassiseen teologiaan. Totuus kuitenkin on, että jos oikeaa opetusta ei ole tarjolla, ihminen ajautuu helposti lakihenkisyyteen ilman teologiaakin.

Onni onnettomuudessa on tietysti se, että Jeesuksen sovitustyö ja täydellinen syntien anteeksiantamus ovat totta kaikesta huolimatta. Meidän oikeat tai väärät käsityksemme eivät vaikuta tippaakaan siihen, mitä Jeesus kaksituhatta vuotta sitten Golgatalla teki. Evankeliumi on siinä, että Jeesus sovitti kaikki synnit ristillä. Ja että ihminen pelastuu nyt suhteen perusteella, vastaanottamalla Jeesuksen omaan elämäänsä.

Tulkintamme sovituksesta vaikuttaa kuitenkin olennaisesti siihen, mitä me julistamme maailmalle. Ja siihen, mitä me luulemme Jumalan meistä itsestämme ajattelevan.

Oletko sinä ykkös- vai kakkosvaihtoehdon kannalla? Voit valita niistä vain toisen.