Miksi herätys viipyy?
Tähän kysymykseen on annettu monia vastauksia. Milloin vika on syntisessä maailmassa ja milloin taas meissä uskovissa. Yhtä ainoaa vastausta ei varmasti olekaan. Mutta voisiko suurin syy olla kuitenkin siinä, ettei julistamamme sanoma ole enää Uuden testamentin mukaista?
Nykypäivän Suomessa kuulee usein tällaista evankeliumia: "Kun uskot sydämessäsi, että Jeesus on kuollut puolestasi ristillä, niin saat syntisi anteeksi ja pelastut." Tuo kuulostaa kyllä päällisin puolin ihan oikealta, mutta siihen sisältyy muutama pikkuruinen väärinkäsitys. Se perustuu nimittäin virheelliseen tulkintaan sekä sovituksesta, uskosta että pelastuksesta.
Ongelman juuret ulottuvat aina viidennelle vuosisadalle asti, jolloin kirkkoisä Augustinus esitteli hienosti muotoilemansa uuden opin Jumalan armosta. Tuon opin perusolettamus oli Augustinukselle itselleen niin selvä, ettei hän eikä kukaan muukaan huomannut asettaa sitä kyseenalaiseksi. Hänen lähtökohtanaan oli se, että vaikka Jeesus sovitti kaikkien synnit ristillä, kukaan ei kuitenkaan saanut niitä anteeksi vielä silloin.
Augustinusta on joskus nimitetty kristinuskon toiseksi perustajaksi apostoli Paavalin jälkeen. Hän oli kuitenkin myös ensimmäinen kirkon opettaja, joka tosiasiallisesti irrotti anteeksiantamuksen Jeesuksen sovitustyöstä Golgatalla ja muutti historiallisen sovituksen kirkon välittämäksi armoksi. Tämä opillinen muutos löi sittemmin leimansa koko läntiseen teologiaan. Siksi meidänkin on niin kovin vaikea ymmärtää ja uskoa, että Jeesus olisi jo ristillä sovittanut kaikkien synnit. Ja siksi emme myöskään julista maailmalle ilosanomaa siitä, että kaikki sen synnit on jo anteeksi annettu.
Mutta muutoksen vaikutukset eivät jääneet tähän. Koska syntien anteeksiantamusta ei enää nähty historiallisena tosiasiana, joka olisi kertakaikkisesti astunut voimaan jo ristillä, ajateltiin että sen täytyy riippua nyt ihmisestä. Niinpä hyvien tekojen merkitys alkoi korostua myöhäiskeskiajalla. Tähän Martti Luther sitten reagoi voimakkaasti ja löysi henkilökohtaisen kamppailun tuloksena raamatullisen totuuden pelastumisesta uskon kautta.
Kunpa Luther olisi kyennyt näkemään myös sen, että Uuden testamentin opetuksen mukaan syntien sovitus Golgatalla ja ihmisen pelastuminen uskon perusteella ovat ajallisestikin kaksi eri asiaa. Synnit on annettu anteeksi jo kauan sitten, eikä meidän uskomme tai epäuskomme voi sitä tosiasiaa miksikään muuttaa. Mutta me emme voi pelastua ilman elävää suhdetta Jeesukseen, ja sitä usko häneen juuri tarkoittaa: Jeesuksen vastaanottamista omaan elämään, Pyhässä Hengessä.
Tätä erottelua ei nuori augustinolaismunkki Luther kuitenkaan huomannut tehdä. Oppi-isäänsä Augustinusta seuraten hän automaattisesti liitti toisiinsa syntien anteeksi saamisen ja pelastumisen.
Edellä kuvatun opinkehityksen seuraukset evankeliumin julistukselle ovat olleet jokseenkin katastrofaaliset länsimaissa. Jeesuksen sovitustyö on muuttunut ehdolliseksi. Jumalan valtava lahja jumalattomalle maailmalle on vaihtunut armon tarjoamiseksi, sillä anteeksiantamuksen väitetään astuvan voimaan vasta kun se uskolla omistetaan. Eikä pelastavassa uskossakaan ajatella enää olevan kyse Jeesuksen vastaanottamisesta ja suhteen syntymisestä elävään persoonaan, vaan uskon ymmärretään kohdistuvan nyt ennen muuta oppiin ristin sovituksesta.
Toki evankeliumi on aina kantanut hedelmää – erityisesti siellä, missä teologiaan ei ole kiinnitetty liikaa huomiota. Mutta mitä siis sanomme? Näinkö meidän pitäisi tänään julistaa: "Etkö ymmärrä, että Jumala vihaa syntiä eikä ole antanut sinulle vielä anteeksi. Mutta jos teet parannuksen pahoista teoistasi ja uskot, että Jeesus on kuollut sinun puolestasi, niin saat syntisi anteeksi ja pelastut."
Vai olisiko meidän sittenkin syytä palata alkuperäiseen evankeliumiin? Lähteä kutsumaan ihmisiä Jeesuksen luokse, hänen täyttämänsä työn varassa, ilman ehtoja. Ja luottaa enemmän Pyhän Hengen kykyyn kasvattaa sitten heitä Jeesuksen tuntemisessa.
"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." (Apt 16:31)