Mt 6:19-31

Sijoitusvinkkejä

Se auto oli kallein aarteeni. Chevrolet Impala, vuoden -62 mallia, todellinen klassikko. Päältä punainen, sisältä valkoisilla nahkapenkeillä. Ainakin näin muistelen, olin itse vain kahden tai kolmen ikäinen. Sen muistan, että itkin lohduttomasti, kun Impala otti ja putosi sadevesiviemäriin kotona Helsingissä. Aika pieni täytyi autonkin olla.

Oli katkera paikka joutua niin nuorena kohtaamaan tämän maailman aarteiden katoavaisuus. Jeesus kyllä varoitti meitä kokoamasta kalleuksia maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan, varkaat varastavat ja Impalat putoilevat viemäreihin. Parempi olisi kerätä aarteita taivaaseen, siellä kaikki on katoamatonta.

Kuinka sitten voi ihminen koota tavaraa taivaaseen? Jeesus antoi merkillisiä ohjeita. Meidän tulisi luopua ahneudesta ja oman edun tavoittelusta, antaa mieluummin omastamme toisille ja tavoitella kaikessa Jumalan valtakunnan etua. Meidän pitäisi päästää irti elämämme ohjaksista ja antaa itsemme kokonaan Jumalalle. Silloin koko elämämme olisi talletettuna taivaallisiin.

Selkeitä finanssiohjeita. Mitä enemmän näitä neuvoja pohtii, sitä haastavammilta ne kyllä tuntuvat. Tuotto-odotukset sinänsä ovat valtaisat: Jeesus puhuu seuraajilleen satakertaisesta siunauksesta jo tässä ajassa, ja ikuisesta elämästä tulevassa. Jos vain uskallamme antaa hänen johtaa elämäämme.

Sehän tässä hankalaa onkin. Pitäisi osata päästää irti... Se voi joskus tuntua siltä kuin katsoisi vain vierestä ja antaisi Impalan pudota tyhjyyteen. Ja yrittäisi sitten luottaa siihen, että Jumala kyllä tietää mikä on parasta. Kun voisikin tehdä vain sellaisen pääomasuojatun pikkusijoituksen. Mutta ei, tässä pitäisi panna kaikki likoon.

Toisaalta koko elämän antaminen Jumalan käsiin on suunnattoman vapauttavaa. Minä en olekaan enää yksin kaiken tämän keskellä. Kaikki ei olekaan vain minun varassani. Minun kanssani on Hän, joka tahtoo siunata elämäni jokaisen päivän. Hän näkee minut ja rakastaa näkemäänsä – ja lupaa pitää huolen jokapäiväisistä tarpeistani. Miksi en sitten antaisi hänen tehdä sitä?


Markku Sarento